keskiviikko 15. kesäkuuta 2011

Uimamaisteri Zorro

Ei ole tullut hetkeen päivitettyä blogia, kun ei oikeastaan ole  mitään ihmeellistä ollut kerrottavana.

Käytiin pari päivää sitten Zorron ja Uunon kanssa Oittaan pikkurannalla vettä ihmettelemässä. Uuno kahlaili kainaloita myöten ja nosteli ihmetellen tassujaan. Zorro sen sijaan lähti reippaasti syvemmälle, ei siinä mitään houkutintakaan tarvittu! Zorro oli kovasti sorsien perään ja esitteli meille myös hauskan sukellustemppunsa :) Zorro laittoi kuononsa ja välillä koko pään veden alle ja puhalteli nenällään kuplia, jotka sitten itse tassulla rikkoi. Viihdyttävää puuhaa!

Oli suuri vahinko, kun kameraa ei muistettu ottaa mukaan.

Zorrosta ja Uunosta on tullut oikein hyvät ystävät. Uunokin tuli autoon niin reippaasti, kun Zorro näytti mallia. Kuumina päivinä pojat ovat ottaneet kimpassa aurinkoa parvekkeella, sellaisen päälle ei Alma ymmärrä ollenkaan.

Sateesta Zorro ei pidä yhtään. Tällä viikolla, kun on ollut sateista, Zorro jämähtää ulkona paikoilleen. Sitten kun sen saa liikkeelle, se olisi lähdössä pikavauhtia kotiin päin.

Ulkoillessa pitäisi olla kamera sekä kuvaaja mukana, mutta tässä kuitenkin kaveruksista muutama kuva.




2 kommenttia:

  1. Hei!
    Tämä Zorro poika kiinnostaa.
    Olemme lapseton, aikuinen pariskunta ja olemme miettineet koiran ottamista jo vuosia.
    Itse olen elänyt lapsuuteni ja nuoruuteni koirien parissa ja viimeisin kokemus oli käytösongelmaisesta dalmatialaisesta, joka oli minulla hoidossa mutta rajoilla ja rakkaudella siitä tuli mitä mahtavin kaveri. Koirakaveria meillä ei ole Zorrolle tarjota, mutta rakastava ja siihen panostava/keskittyvä pieni ihmislauma kylläkin......Olemme tulossa Oulusta Helsinkiin torstaina ja näin ollen tapaaminen voisi olla mahdollinen. Ajelemme Hesasta pois seuraavana maanantaina. Kaikkea Hyvää teille! Toivoo Sira 040 7232418

    VastaaPoista
  2. Hei
    Zorro on todella suloinen <3.Minulla on kissa,joten minulle ei Zorro varmaankaan sopisi.Vijolla kun on paha tapa vähän kiusata muita.Tällä hetkellä minulla on Pelastetaan koirat ry:ltä kotihoidossa Kultatyttö (Nuppu).Ja hän pärjää Viljon kanssa.On todella kiltti ja pitkäpinnainen :).Ihana alapurenta tuolla mustalla kaverilla.Todella hellyttäviä molemmat :).Oikein hyvää loppukesää teille kaikille.Toivottavasti Zorro löytää hyvän kodin.

    T:Päivi

    VastaaPoista