maanantai 22. elokuuta 2011

Tähtiainesta

Zorro oli lauantaina mukana Costa Blancan rescuekoirat ry:n järjestämässä koiratapahtumassa Kauklahden koirapuistossa. Poika pärjäsi loistavasti siellä vilskeessä ja vilinässä, kulki hymyssä suin ja otti aivan mahtavia juoksuspurtteja. Zorro keräsi paikalla olevista koiristakin oman ihailijajoukon, jotka kulkivat häntänä perässä :) Moni paikallaolija hämmästyi Zorron nähdessään sen kokoa, Zorroa on luultu kuvien perusteella suuremmaksi. Joillekin tulee kuvista ajatus, että Zorro olisi suomenpystykorvan tyyppinen. Täytyy siis tässä taas mainita, että poikahan on aika pikkuinen. Säkä n. 28cm ja paino n. 6kg. Näppärän kokoinen paketti!

Päivän jännittävin hetki koettiin, kun Zorron entinen vihamies Bisse saapui puistoon. Zorro tunnisti Bissen välittömästi ja kävi haistelemassa, mutta siihen se jäikin. Pojat hoitivat tilanteen keskenään hienosti, ilman mitään pärinöitä :) Jossakin vaiheessa Zorro ja Bisse kulkivat puistossa peräkanaa merkkaillen samoja puskia ja toisessa hetkessä olivat samanaikaisesti ihmisten rapsuteltavana, ihan loistavaa!

Zorro tuli hyvin toimeen myös suurempien koirien kanssa.

Tässä  kuvia lauantailta.
Riku-koiraan tutustumassa.

Zorro&Bisse

"Tuu jo!"

Häntä heiluu :)



Hymyilyä :)

Koivennostojono, vuorossa Zorro :D


Tässä Zorron ihailijakuntaa, Topi ja Papu.

Väliaika (kahvia ja pullaa :D)

Kona ja Zorro nuuskuttaa, oisko joku aarrejahti menossa?

Zorro&Bisse sopuisasti yhdessä :)
Päivän päätteeksi Zorro simahti parkkipaikalle :D

2 kommenttia:

  1. Zorro keräsi tehokkaasti kaksijalkaistakin ihailijaparvea. Mielelläni olisin mukaani ottanut. Niin hienokäytöksinen, kaunis, söpö, ihastuttava jne., että kyllähän se tuossa kolmantena vilperttinä menisi. ;)

    VastaaPoista
  2. Voi, kiva kuulla että muutkin on mun kanssa samaa mieltä Zorrosta :) Toivotaan, että Oma Koti löytyy pian!

    VastaaPoista